WIGILANT-sukuseura ry
Takaisin toimintasivulle
SUKUTAPAHTUMA 2.8.2014
HAMINA - TATTOO
 
   Soittokuntia oli kaikkiaan seitsemän. Allaolevien lisäksi oli kaksi soittokuntaa Suomesta ja yksi Japanista.
HIS MAJESTY THE KING`S GUARD, NORWAY WESTERN MILITARY DISTRICT HEADQUARTERS BAND, RUSSIA
     
 
  THE LANCASHIRE ARTILLERY BAND, GREAT BRITAIN     THE GERMAN ARMY BAND 300, GERMANY
 
Wigilant - sukuseura ry:n kesätapahtuma 2014 oli Hamina - Tattoo Marssishow`n seuraaminen Hamina Bastionissa 2.8. Haminaan tultiin omilla autoilla, eikä mitään yhteiskuljetusta oltu järjestetty. Marssishow alkoi klo 14:00, jolloin monet tulivat jo ajoissa aamupäivällä Haminaan. Tällöin oli mahdollista pysähtyä kuuntelemaan klo 11:00 alkanutta Puistokonserttia, missä soitti Japanin itsepuolustusvoimien keskussotilassoittokunta. Haminan wanhan linnoituskaupungin pihat, joista suurin osa sijaitsi Raatihuoneen torin ja Bastionin välissä, olivat auki ja mielenkiintoista katseltavaa.

Marssishow alkoi klo 14:00 Bastionissa kestäen noin kaksi tuntia. Sotilassoittokuntia oli kaikkiaan seitsemän ja ne valloittivat kukin vuorollaan areenan. Esitykset olivat kauttaaltaan korkeatasoisia. Lopussa oli vielä yhteisesitys, johon osallistuivat kaikki soittokunnat. Kun konsertin jälkeen kokoonnuimme pitämään kokousta ja illastamaan Hotelli Leikarissa, äänestimme parhaasta soittokunnasta. Meidän äänestyksessämme norjalaiset voittivat selvästi ja ilmeisesti britit tulivat toiseksi. Saksalaisilla oli myös hyvä porukka ja heidän väliin soittamansa "Kesäillan valssi" kosiskeli mukavasti yleisöä. Saksalaisten soittokunnassa minua kuitenkin häiritsi heidän johtajansa, pienikokoinen ja huonoryhtinen naiseverstiluutnantti, jonka marssiminenkaan ei ollut kunniaksi Bundeswehrille. Sen sijaan brittien johtajan karhea komentoääni ja ryhdikäs marssi sopivat paremmin asian yhteyteen. Venäläiset olivat minulle tällä kertaa lievä pettymys. Suomalaisten varusmiessoittokuntaa olen aina ihastellut, kuinka heille lyhyessä ajassa aina kyetään opettamaan soittaminen ja kuviot. Juontaja Eeva Vilkkumaa oli hyvä sekä lisäksi tyylikäs ilmestys.

Päästyämme konsertin jälkeen Hotelli Leikariin, pidimme ensin lyhyen kokouksen. Aluksi kuitenkin juotiin sukuseuran tarjoama lasillinen kuohuviiniä. Päätetiin, että seuraava hallituksen kokous on 6.11.2014 klo 12:15 Helsingin Suomalaisella Klubilla. Asialistalle tulee ainakin ensi vuoden 2015 sukutapahtuma, mistä saatiin läsnäolleilta seuraavia ehdotuksia: Savonlinnan Oopperajuhlat (Tapani selvittää), Saarenmaan Oopperapäivät (Jukka selvittää), Tampere - Kesäteatteri (Hannu ja Sirkka M. selvittävät), Tuusulan taiteilijakodit (Kari K. selvittää). Tarkoitus on, että em. vaihtoehdoista on kokouksessa 6.11.2014 alustavat kustannusarviot käytettävissä. Lisäksi mainittiin Pori Jazz, Ruisrock, Naantali ja Valkeakosken Työväen musiikkijuhlat, mutta niitä ei ainakaan tässä vaiheessa ryhdytä selvittämään. 

Kun suunnittelimme keväällä Hamina Tattooseen menoa, kävi ilmi, että useimmat meistä eivät tunteneet kästteen tattoo taustoja, eikä sen kytkentää sotilasmusiikkiin. Jussi Konttinen lupautui selvittämään asiaa ja kertoi kokouksen päätteeksi seuraavaa:

Sanan tattoo alkuperä:

Alun perin sana on englannin kielessä ollut muodossa tap-too, joka tulee hollannin kielen sanasta taptoe.

1700 luvulla ravintoloissa on annettu kehotus ” close the tap of the cask ” eli sulje hana. Kehotus on annettu rummulla, torvella tai kellolla.  Meillä on vastaavasti käytetty ” valomerkkiä ”.

 Tattoo armeijassa ( engl. ):

Armeijassa on käytetty rummuilla tai torvella annettua merkkiä kehotuksena joukoille saapua yksiköihinsä ja kasarmilla sama soitto on merkinnyt iltasoittoa eli hiljaisuutta. Näitä soittoja on kutsuttu tattooksi. Nykyisin tattoo merkitsee sotilassoittokunnan esitystä, johon sisältyy soittoa, marssia ja erilaisia sotilaallisia performansseja. Tattoo esityksiä pidetään ympäri maailmaa, kuuluisin on ehkä Edinburgh Tattoo Skotlannissa.

  lähde:   oxforddictionaries.com

 
Kesätapahtumaamme osallistuivat seuraavat 27 henkilöä lueteltuna ilmoittautumisjärjestyksessä: Auli Raunio, Leena ja Hannu Aunoila, Sirkka ja Juhani Mäkinen, Sirkka ja Olavi Ylänkö, Ulla ja Tarmo Tuominen, Sirkka ja Fred Nyberg, Taina ja Jukka Karrikka, Jussi Konttinen, Pirkko ja Tapani Konttinen, Kirsi ja Kari Kankaanranta, Marita ja Kari Valpasvuo, Kirsi ja Juha Hyvämäki, Sampsa Hyvämäki, Sanni Hyvämäki, Jukka Viljanen, Marja Kankaanranta ja Oskari Kankaanranta.

Tässä kohdassa kuuluisi tietysti olla ryhmäkuvamme, jollainen kyllä otettiin Leikarin Askeri-kabinetissa. Kuvasta tuli kuitenkin niin huono, taisi salama unohtua, etten viitsinyt laittaa sitä tähän.
 
-Tapani Konttinen-