WIGILANT-sukuseura ry

--- o ---
Etusivulle    
--- o ---
 

SUKUKOKOUS PERTTELISSÄ 3.9.2005

 

 

Sukukokoukseen osallistuneet Pellonpään Kotiseutumuseon pihalla

 
Wigilant-sukuseura ry:n kokous pidettiin 3.9.2005 Perttelin Vihmalon kylässä Pellonpään kotiseutumuseolla. Olimme siten juurillamme, muutaman kivenheiton päässä paikasta, missä esi-isämme Perttu Maununpoika aloitti 1540 isännöidä Sepän taloa, jolloin Vihmalossa oli yhdeksän taloa. Vihmalon kylä mainitaan keskiajan asiakirjoissa jo vuosina 1386-1398. Sepän talosta tehtiin 1739 kaksi taloa, Ali-Seppä ja Yli-Seppä. Me polveudumme Ali-Sepän ensimmäisestä isännästä Heikki Eerikinpojasta. Sen sijaan kunniajäsenemme Martti Seppälä, joka edelleen isännöi Yli-Sepän taloa, polveutuu edellisen veljestä Juha Eerikinpojasta. Yli-Seppä on siis edelleen saman suvun hallinnassa, kuin Kustaa Vaasan hallitessa Ruotsin valtakuntaa 1500-luvulla. Ali-Sepän sen sijaan möi suvun ulkopuolelle 1826 Perttelin siltavouti Juho Wigilandt, joka oli Salomon Heikinpojan ja Abraham Heikinpoika Wigilantin vanhempi veli.
 
Sään haltija suosi meitä ja saimme viettää kokouksemme kauniissa syyssäässä. Väkeä alkoi kertyä klo 11 jälkeen Pellonpään kotiseutumuseolle, missä siniristilippu jo hulmusi salossaan. Osallistujia oli kaikkiaan 43, mikä on tähänastinen ennätyksemme. Kiitos tästä kuuluu Aunoilan sukukunnalle, joka oli ensimmäistä kertaa edustettuna Wigilant-sukuseuran kokouksessa ja heti komeasti 21 hengen voimin.
 
Kokous aloitettiin kotiseutumuseon suuressa salissa. Puheenjohtajan tervehdyssanojen jälkeen toi Perttelin kunnanjohtaja Kari Kotiranta Perttelin kunnan tervehdyksen. Saimme kuulla perusteellisen selvityksen kunnan nykyisestä tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Ongelmia tuntuu olevan, mikä kuntasektorilla näyttää nykyään olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tämän jälkeen nautittiin kevyt kenttälounas, lohikeittoa ja soppakauhan varressa touhusi Perttelin Kotiseutuyhdistyksen puuhamies Harri Seppälä.
 
Lounaan jälkeen esitti puheenjohtaja katsauksen sukuseuran tähänastiseen toimintaan sekä tulevan toiminnan tavoitteisiin. Sukuseuran keskeinen tehtävä on sukutunteen rakentaminen siten, että sukulaiset tuntevat kuuluvansa samaan sukuun ja heitä edesautetaan löytämään juurensa. Tätä tarkoitusta varten tehdään sukututkimusta ja järjestetään yhteisiä tapahtumia, joita täytyy olla vähintään 1 kpl/vuosi. Sukututkimuksen saralla tärkeä virstanpylväs oli nyt valmistunut sukuhistoriikki, jota päivitetään vuosittain. Siihen antaa mahdollisuuden valittu julkaisumuoto eli kierrekansiomappi ja CD-ROM. Ehkäpä aineistomme joskus on niin kattava, että voimme harkita kirjan painamista.
 
Tärkeä ohjelmanumero olivat esittäytymiset. Hallitus esittäytyi ja Reijo Vuontelo esitteli kunniajäsenemme Martti Seppälän. Sen jälkeen osanottajat esiteltiin sukuhaaroittain, jolloin esittelyn suoritti oman porukkansa osalta tehtävään nimetty "laatikkopäällikkö". Sukuseuran logo ja malliviiri esiteltiin. Sihteeri Auli Raunio oli pyytänyt puheenvuoron, jolloin hän kiitti entistä ja nykyistä puheenjohtajaa sekä varapuheenjohtajaa hyvin hoidetuista järjestelyistä sekä ojensi heille aamulla Turun torilta ostamansa ruusut.  Kahvinjuonnin lomassa jaettiin sukuhistoriikit ja Harri Seppälä kertoi Pellonpään kotiseutumuseosta.
 
Kotiseutukierrokselle lähdettiin bussilla. Harri Seppälä oli oppaana ja hän hänen paikallistuntemuksensa osoittautui todella perusteelliseksi. Paljon on Perttelin alueella vanhaa kulttuuria. Ensimmäinen kohteemme oli kirkko. Sitten ajettiin Yli-Sepän ja Ali-Sepän ohitse sekä poikettiin mm. Inkeren ja Haalin kartanoilla, jotka kumpikin liittyvät sukumme historiaan.
 
Perttelistä ajettiin omilla autoilla Saloon, missä meillä oli illallinen Sokos-Hotelli Rikalan Fransmannissa. Tunnelma oli leppoisa. Illallisen jälkeen suurin osa suuntasi autonsa keulan kotia kohti, mutta osa jäi yöpymään Saloon. Mukavaa oli ja erityisen mukavaa oli tutustua uusiin sukulaisiin.
 
Ylivieskassa 11.9.2005
Tapani Konttinen
Puheenjohtaja