WIGILANT-sukuseura ry

--- o ---
etusivu     sukuseura     sukupuu     tapahtumat    

historia     säännöt     toimintasuunnitelma     hallitus     liittyminen
--- o ---

 

T. Konttinen
12.9.2005

KATSAUS WIGILANT-SUVUN HISTORIAAN

Lyhennelmä Perttelissä 17.6.2001 pidetystä esitelmästä.

Wigilant-suvun juuret

Wigilant-suvun juuret ovat tukevasti Perttelissä Vihmalon kylässä, missä toiseksi vanhin tiedossa oleva kantaisämme Perttu Maununpoika hankki omistukseensa 1540 Sepän talon ja isännöi sitä vuoteen 1576, jolloin talo siirtyi hänen pojalleen Martti Pertunpojalle. Pertun isästä Maunusta ei ole muuta tietoa kuin etunimi.

Pertun jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa asuivat Sepän taloa aina vuoteen 1739 saakka, jolloin se jaettiin Yli-Sepäksi ja Ali-Sepäksi Eerikki Eerikinpojan poikien Juha Eerikinpojan ja Heikki Eerikinpojan kesken, josta viimeksi mainitusta me polveudumme.

Kunniakirja - klikkaa nähdäksesi suuremman kuvanYli-Sepän talo on edelleen saman suvun hallussa, jolloin tänään taloa isännöi Perttu Maununpojasta suoraan polveutuva Martti Seppälä .Yli-Sepän talo sai jo 1935 Maatalousseurojen Keskusliiton ja Varsinais-Suomen Maanviljelysseuran kunniakirjan, koska talo oli ollut vuodesta 1540 saman suvun hallussa. Tänään tällainen kunniakirja olisi entistä paremmin paikallaan.

Ali-Sepän talo sen sijaan myi jo 1826 suvun ulkopuolelle Perttelin siltavouti Juho Wigilandt, joka oli  "Salomonilaisten" eli Salomon Heikinpojan ja "Abrahamilaisten" eli edellisen nuoremman veljen Abraham Heikinpojan vanhempi veli. Veljesten isä Heikki Juhanpoika jäi kuitenkin talon myynnin jälkeenkin asumaan  Ali-Seppään. Myydessään isältään ostamansa talon pidätti Juho Wigilandt itsellään oikeuden asua talon kellarikerroksessa ja hakea polttopuut talon metsästä.

Tämän jälkeen sukumme kantaisät eivät enää olleet talollisia. Salomon Heikinpoika eli siis Salomonilaisten kantaisä, tosin oli Ali-Sepässä renkinä vuoteen 1837 saakka. Sen jälkeen hän oli ensin muonatorpparina Kajalassa vuodesta 1846 kuolemaansa 1860 Inkerin Pajarissa. Abraham Heikinpoika Wigilant (1815-1896) sen sijaan siirtyi aluksi palvelusmieheksi Haalin kartanoon ja sitten 1844 Jokioisille kartanon voudiksi. Myöskin hänen poikansa Karl Gustav Wigilant (1844-1907) toimi suurimman osan aktiiviajastaan Jokioisten kartanon voutina.


Sepän talon omistuksen vaiheet

Sukumme varhaishistoria liittyy kiinteästi Sepän taloon. Sen vuoksi on syytä tarkastella, kuinka talon omistuksen luonne vaihteli vuosisatojen saatossa ja minkälaisia tietoa meillä on tuonaikaisesta elämästä Vihmalon Sepässä.

Perttu Maununpojan omistama Seppä oli alunperin ns. perintötalo, joka siirtyi täydellä omistus- ja hallintaoikeudella isältä pojalle. Mikäli talollinen kuitenkaan ei kolmeen vuoteen ollut maksanut verojaan, otti kruunu talon haltuunsa. Perintötalollisesta tuli tällöin kruununtalollinen, jolla oli taloonsa ja tiluksiinsa ainoastaan käyttöoikeus niin kauan, kuin hän jaksoi maksaa veronsa. Ellei jaksanut, tuli häätö. 1500-luvun lopun ja 1700-luvun alun välisenä aikana joutuivat kaikki Perttelin perintötalot Kaukolan Mikolaa lukuun ottamatta kruununtaloiksi. Myöskin kruununtalo siirtyi perintönä polvesta toiseen, mikäli verot maksettiin.

Maanomistus perustui Länsi-Suomessa vielä 1700-luvun lopulle saakka keskiaikaiseen sarkajakoon. Isojako saatiin päätökseen Vihmalon jakokunnassa 1784.

Veroja ei kuitenkaan aina maksettu suoraan kruunulle vaan läänitystä hallitsevalle aatelisherralle. Perttelissäkin oli keskiajalta aina 1800-luvulle saakka ns. rälssitiloja, jotka maksoivat veronsa paikkakunnan tai naapuriseutujen kartanonherroille. Kyseessä oli siten kuninkaan aatelisherralle myöntämä läänitys, johon sisältyi alustalais- eli rälssitilojen verotusoikeus. Seppä oli Inkeren kartanon alustalaistalona vuosina 1616-1683. Mikäli alustalaistalollisella oli 3 vuoden verovelat (=maataloustarvikkeita ja päivätöitä), menetti hän talonsa perintöoikeuden aatelisherralleen. Sepän talolle kävi näin vuonna 1680. Seppää isännöi tällöin Eerikki Jaakonpoika, jolle sattui muitakin vastoinkäymisiä. Hän oli nimittäin 1684 Halikon käräjillä vastaamassa kytövalkeasta syntyneestä metsäpalosta, jossa paloi suuret alat Perttelin, Someron ja Kiikalan metsiä.

Vuonna 1683 Kaarle XI:sta aikana suoritettiin suuri reduktio, jolla aateliston läänitykset peruttiin. Tällöin suurin osa rälssitiloista muuttui jälleen kruununtiloiksi. Heti isonvihan jälkeen vuonna 1723 annettiin asetus, jonka perusteella kruunu ryhtyi jälleen myymään kruununtaloja perintötaloiksi. Ali-Seppä muuttui jälleen perintötaloksi 16.7.1794, kun Heikki Juhanpoika (1766-1849) osti talon perintöoikeuden kamarikollegiolta 12 riikintaalerin 30 killingin 9 runstykin hinnalla. Sen sijaan ei ole tiedossa, millä hinnalla hän myi sen sitten edelleen pojalleen Juho Wigilandtille 1819.


Sotaväen ylläpito

Sotaväen ylläpito oli halki vuosisatojen sekä talollisten että säätyläisten rasitteena. Keskiajalla suoritettiin sotapalvelus yleisenä asevelvollisuutena siten, että vaaran uhatessa kutsuttiin "mies talosta, kaksi parhaasta" aseisiin rälssimiesten ja linnojen varuskuntien rinnalle puolustamaan maata vihollista vastaan. 1500-luvun lopulla ruvettiin pitämään ns. sotaväenottoja, joissa joukot muodostettiin määräämällä aina yksi mies tiettyä mies- tai talomäärää kohti. Järjestelmä uusittiin 1600-luvun lopulla kehittämällä ns. ruotujärjestelmä, jonka mukaan tietty pysyvä taloryhmä muodosti ruodun ja asetti ruotusotamiehen määrättyyn jalkaväkirykmentin komppaniaan. Pertteliin muodostettiin 15 ruotua, jolloin yhden ruodun muodostivat Vihmalon talot Mae ja Seppä. Näiden velvollisuutena oli siten varustaa yksi jalkaväen sotilas Ruotsi-Suomen loputtomiin sotiin.

Ratsuväen muodostamisessa otettiin 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa käyttöön järjestelmä, jolloin tietyistä varakkaista taloista tehtiin ns. ratsutiloja. Niiden pysyvänä velvollisuutena oli verovapautta vastaan ratsumiehen asettaminen ja varustaminen asianomaiseen lipustoon eli ratsuväen komppaniaan.

Koska kaikki ratsutilat eivät kuitenkaan olleet niin suuria, että verovapaus olisi korvannut ratsumiehen kustannukset, määrättiin useimmille niistä ns. augmenttitalot, jotka maksoivat kruununveronsa suoraan asianomaiselle ratsutilalle eikä kruunulle. 1600-luvun lopun järjestelyissä määrättiin Pertteliin 16 augmenttitaloa, joista yksi oli Vihmalon Seppä. Tämä järjestelmä purkautui, kun Suomi 1809 liitettiin Venäjän keisarikuntaan.


Elämää Vihmalon Sepässä

Aulis Ojan kirjassa "Perttelin Historia" on tilastoja väestökehityksestä, viljelyksestä ja kotieläimistä koko pitäjässä, kylissä erikseen ja jopa talokohtaisesti. Näitä tilastoja ei suinkaan ole tehty vuosittain, vaan esimerkiksi väkilukutaulukoita löytyy vuosilta 1634, 1750 ja 1850 eli noin sadan vuoden välein. Kasvinviljelyä koskeva ensimmäinen tilasto on vuodelta 1540, jolloin Perttu Maununpoika aloitteli talonpitoa Sepässä ja vanhin vetojuhtatilasto on vuodelta 1571. Mielenkiintoista on todeta, että Perttu Maununpojalla on jo ollut hevonen, mitä ei tuolloin ollut vielä joka talossa. Hevonen ei suinkaan tuolloin ollut vielä vetojuhta, jollaisena käytettiin härkiä, vaan kulkupeli. Hevosta tarvittiin tietysti paitsi omiin markkinareissuihin, niin myöskin kruunun virkamiesten kyydityksiin. Kruunu oli nimittäin asettanut talonpojille veroluontoiseksi velvollisuudeksi muodostaa ns. yökuntia, mikä merkitsi kruunun virkamiesten majoittamista, syöttämistä ja kyyditsemistä näiden virkamatkoilla. Tätä velvoitetta ei tietenkään Seppäkään välttänyt.

Tilastojen mukaan Seppä ei ole ollut kovin väkirikas talo eikä kovin varakaskaan. Viljelys- ja kotieläin tilastoista voi päätellä, että esi-isiemme varallisuus oli Perttelin ja Vihmalon tilallisten keskitasoa. Seuraavan tarinan voi sitten pistää joko köyhyyden tai nuukuuden tiliin.

Taloihin alettiin nimittäin vasta 1500-luvulla laittaa lasi-ikkunoita. Sitä ennen niiden virkaa hoitivat syrjään työnnettävät puuluukut. Lasi-ikkunoiden käyttöönotto kuvastaa rakennusten uudenaikaistumista. Kruunu määritteli kuitenkin ikuisessa rahapulassaan lasi-ikkunat ylellisyyskohteiksi ja määritteli niille veron. Tästä on asiakirjatietoa 1700- ja 1800-luvun alkuvuosien ylellisyysveroluetteloissa. Vuoden 1751 ylellisyysveroluettelon mukaan Perttelin uudenaikaisin talo oli Vihmalon Markula, missä oli 18 ikkunaa. Vanhanaikaisimmat olivat Vihmalon Mae ja Seppä, joissa kummassakin oli ainoastaan yksi lasi-ikkuna. Ali-Seppää isännöi tällöin Heikki Eerikinpoika.


Kirkollisia tarinoita

Perttelin ensimmäinen kirkko oli vuoden 1400 vaiheilla rakennettu vaatimaton puukirkko. Vuoden 1500 vaiheilla vanha kirkko korvattiin uudella harmaakivikirkolla. Kellotapuli ja asehuone rakennettiin 1700-luvulla.

Menneen ajan sääty-yhteiskuntaan kuului, että kirkoissa oli määritelty yhteiskunnalliseen asemaan perustuva kristillinen penkkijärjestys. Herrasväki istui parhailla paikoilla ja alempiarvoiset siitä taaksepäin, kunnes ovensuussa oli palkollisväestön paikat. Jokaisella seurakuntalaisella oli tarkoin määritelty vakituinen istumapaikkansa. Naiset istuivat toisella puolen käytävää ja miehet toisella puolella.

Perttelin seurakunnan kirkonkassan vuonna 1640 aloitetussa tilikirjassa oli Vihmalon Sepälle määritelty paikat ristikäytävän ja pääoven välisessä osassa kirkkoa olevista yhdestätoista kirkon leveyssuunnassa kulkeneista penkkiriveistä 3. penkkiriville sekä miesten että naisten puolella. Tässä osassa kirkkoa näyttää istuneen pääasiassa talollisia.

Hautapaikkojenkin valinnassa yritettiin noudattaa samoja säätyrajoja kuin kristillisessä penkkijärjestyksessä. Vanha tapa oli, että herrat ja talolliset haudattiin kirkkoon niiden penkkien alle, missä olivat istuneet. Siten varhaisia esi-isiämme lepää viimeistä untaan Perttelin kirkon lattian alla. Tilaton väestö sen sijaan haudattiin ulos hautausmaalle. Kirkkoon hautaaminen oli sinänsä varsin kaamea tapa, sillä matalista haudoista kumpusi kesähelteillä kalman hajua kirkkoon.

Kruunun ja kirkon toimesta oli jo 1700-luvun alkupuolella ryhdyttiinkin toimenpiteisiin kirkkoihin hautaamisen lopettamiseksi koko maassa. Vanhoilliset talonpojat kuitenkin vastustivat tätä uudistusta ja Perttelissäkin päätettiin lopettaa kirkkoon hautaaminen vasta vuonna 1775. Päätöstä vastusti kuitenkin ankarasti 7 patavanhoillista talollista heidän joukossaan Ali-Sepän isäntä Juha Heikinpoika.


Wigilant-nimi

Tämän Wigilant-nimen alkuperä on viehättävä mysteeri, joka ei vielä ole selvinnyt. Varmuudella tiedetään, että ensimmäisenä sitä suvussamme käytti Perttelin siltavouti Juho Heikinpoika Wigilandt (s.1795) ja toisena hänen veljensä Jokioisten kartanon vouti Abraham Heikinpoika Wigilant (1815-1896). Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tiedostoista on kuitenkin löytynyt ainakin kaksi henkilöä, jotka jo 1700-luvulla eli edellä mainittuja aikaisemmin, käyttivät Wigilant-nimeä, mutta eivät olleet meidän sukulaisiamme eivätkä edes keskenään sukulaisia. Toinen oli rakuuna Eric Wigilant (1735-1800), joka syntyi Kuhmalahdella ja kuoli Viljakkalassa. Toinen oli myöskin rakuuna Gustav Vigilant (1747-1790), joka syntyi ja kuoli Loimaalla. Eric Wigilantin vanhemmat olivat Matts Thomasson (Matti Tuomaanpoika) ja Anna Andersdotter (Anna Antintyttö) Kuhmalahden Pundarin kylästä. Gustav Vigilantin vanhemmat olivat korpraali Peter Hornaeus ja Gertrud Michaelsdr Loimaan Kojon kylästä. Kummankaan vanhemmat eivät siis käyttäneet vielä Wigilant-nimeä ja Gustavin isän sukunimi oli jopa Hornaeus. Tulee mieleen äitini hellimä tarina, että sukumme olisi tullut Pommerin sodan aikaan Saksasta, mistä Wigilant nimi olisi lähtöisin. Näistä rakuunoista Eric olisi ikänsä puolesta ehtinyt Pommerin sotaan (1757-1762). Mikäli hän olisikin tällä reissulla ottanut nimekseen Wigilant, jää edelleenkin vastausta vaille, mistä nimi tuli meidän sukuumme. Legendoja suvun nimen alkuperästä on muitakin kuin tämä Pommerin sotaan liittyvä ja tarinoiden kerääminen on yksi tehtävistämme.

Valitettavasti vaan tämä ansiokkaasti keksitty nimi katosi kummastakin sukuhaarasta nimien suomalaistamisinnon myötä jo 1920-30 luvuilla. Meidän sukuhaarastamme löytyvät käännökset Varteva, Lahdenmaa,  Valpasvuo ja Aunoila sekä Salomonilaisten puolella Vuontelo ja Viekki.

Olemme Vesa Valpasvuon kanssa useampaan otteeseen tuloksetta yrittäneet löytää viisastenkiveä siihen, miten tähän Vigilant-nimeen on aikanaan päädytty. Olisiko näillä varhaisilla Vigilanteilla ehkä ollut jokin kanssaihmisten arvioima ominaisuus, jonka perusteella tällainen monissa eurooppalaisissa kielissä oleva adjektiivi on otettu sukunimeksi. Sotilaillehan annettiin mm. Sellaisia sukunimiä kuten Hurtig ja Modig, jolloin nimet ilmeisesti kuvasivat myönteisessä mielessä kyseisten sotureiden taistelukuntoa.

Latinassa, ranskassa, englannissa ja saksassa vigilant-adjektiivin sisältö on myönteinen ja tarkoittaa valpasta, tarkkaavaista ja huolellista. Valpasvuo on siten luonnollinen valinta. Sen sijaan Vesan jostain käsiinsä hakeman vanhan ruotsinkielen sanakirjan mukaan vigilant tarkoittaa edelliseen verrattuna aivan päinvastaista eli taloudellisesti ajattelematonta ja tuhlaavaista. Kaikki herrat ja kirjurithan olivat massamme vielä 1800-luvun alussa ruotsinkielisiä, joten onhan se mahdollista, että sukunimi syntynyt alunperin haukkumanimestä, jonka sisältöä suomenkieliset talonpojat eivät ymmärtäneet.

Puumerkki

Puumerkki

Sepän talollisten 1700-luvulla käyttämä puumerkki.





--- o ---
(c) 2002 WIGILANT-sukuseura ry