WIGILANT-sukuseura ry

--- o ---
Toimintasivulle  
--- o ---
 

WIGILANT-SUKUSEURAN GOLFTURNAUS 26.8.2017

 

Turnaus pelattiin tänä vuonna Gumbölen kentällä Espoossa. Osallistujia oli tällä kertaa vain 6.

 
 
 
Turnaukseen osallistuivat tänä vuonna Risto Vuontelo, Kirsi Kankaanranta, Jukka Karrikka, Fred Nyberg, Kari Kankaanranta ja Taina Karrikka. Oikeanpuoleisessa kuvassa turnauksen voittaja Jukka Karrikka.
 

Vaikka tänä vuonna olikin mukana vain 6 pelaajaa, hienoa oli kuitenkin se, että kaksi heistä oli ensikertalaisia, nimittäin Fredi ja Risto, joka toi vielä mukanaan oman ”caddien” Tea Hakolan.

 

Peli oli tavallista lyöntipeliä, tasoituksin ja Kirsi oli lupautunut pisteiden laskijaksi pelin jälkeen. Tämä oli toinen kerta turnauksessamme kun pelattiin lyöntipeliä, viime kerrat on pelattua paripeliä. Kun on ollut samasta perheestä aina kaksi osanottajaa.

 

Klo 12.00 lähti ensimmäinen kolmen ryhmä tiiltä; ryhmässä pelasivat Kirsi ja Kari Kankaanranta ja Risto Vuontelo. Neljäntenä mukana oli ”caddinä” Tea Hakola.

 

Klo 12.10 lähtivät matkaan; Taina ja Jukka Karrikka ja Fred Nyberg.
Suurimmilta sateilta vältyttiin ja peli päättyi viimeisen ryhmän osalta n. 16.10. Ja siirryttiin klubitalolla laskemaan tuloksia ja hiukan ruokailemaan tai nauttimaan virvokkeita.

Vuoden 2017 Wigilant-sukuseuran golf-kisan voittaja oli Jukka Karrikka, toinen Taina Karrikka, kolmas Fred Nyberg, neljäs Risto Vuontelo, viides Kirsi Kankaanranta ja kuudes Kari Kankaanranta. Tämän vuoden kisa oli hyvin tiukka ja tasainen, Jukalla oli tietysti hiukan enemmän onnea kuin muilla. Karrikan perheeseen voitto ja pokaali tuli nyt kolmannen kerran peräkkäin.

 
Kiitoksia kaikille osallistujille hienosta kilpailusta!
Ensi vuonna uusi kisa.
-Jukka Karrikka-